Kaulakoru on toispuoleinen, olen käyttänyt sekä vaijeria, että linkitystä. Kaulakorussa on kahdenkokoisia onyx-helmiä ja hopeaa. Avaimen koko on noin 3 cm.
perjantai 27. elokuuta 2010
"Avainnauha"
Idea tästä korusta on ollut jo kauan. Toteutus..hmm, pääsin lähelle. Mutta mustia pitkiä kaulakorujahan ei ole ikinä liikaa, joten tästä voi tehdä useita versioita.
Kaulakoru on toispuoleinen, olen käyttänyt sekä vaijeria, että linkitystä. Kaulakorussa on kahdenkokoisia onyx-helmiä ja hopeaa. Avaimen koko on noin 3 cm.
Kaulakoru on toispuoleinen, olen käyttänyt sekä vaijeria, että linkitystä. Kaulakorussa on kahdenkokoisia onyx-helmiä ja hopeaa. Avaimen koko on noin 3 cm.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
P*skarteluhaaste 54#
En ole ennen bingonnutkaan (onko tuo sana?), enkä liioin osallistunut P*skarteluhaasteeseen.
P*skarteluhaasteessa 54 # siis bingoiltiin ja ruudukosta löytyi eri väriyhdistelmiä. Minun suorani on valkoinen, pinkki ja sininen. Tilasin jo hieman joulukorttitarpeita ja tämä ruudullinen paperi on Papermanian joulupaperinipusta. Minusta se ei ole kovin jouluinen ja käy hyvin onnittelukorttiin.

lauantai 21. elokuuta 2010
Korujumi
Korujen ja helmien maailmaan kun on hukkunut, ei materiaalin haaliminen taida loppua koskaan. Itse olen tehnyt koruja vasta vajaa vuoden ja paljon on vielä oppimista, jo helmien ostamisesta, saati sitten tekniikoissa. Mutta sehän tässä harrastuksessa viehättääkin, aina voi kehittyä ja oppia uutta. Niin paljon kauniita materiaaleja ja niin vähän rahaa :)
Tällä hetkellä minua vaivaa ns. korujumi. Kauniita materiaaleja on, mutta en osaa yhdistää niitä keskenään. Muutama idea odottaa toteuttamista, mutta sitä ennen pitäisi taas täydentää varastoja.
Tässä yksi koru, jonka tein kesällä. Melko hempeä, eikö?
Erilaisia lasihelmiä, muutama makeanvedenhelmi ja swaro.

tiistai 17. elokuuta 2010
Vielä yksi
Nyt oli tarkoitus siirtyä korujen pariin, mutta tilaamani tuotteet ei vielä tulleet ja vanhat helmet ei huudelleet laatikosta minulle :)
Joten vielä yksi kortti ennen muita käsitöitä.

sunnuntai 15. elokuuta 2010
Kortteja
Nämä kaksi korttia meni työpaikalle. Tai tämä ensimmäinen "kesäihmiselle" kiitos-kortiksi ja toisen työkaveri tilasi 1-luokkalaiselle toivottamaan turvallista koulumatkaa.
Kissa-leima on Penny Blackin ja olen pitkään halunnut sen ostaa. Ihan jokaisen korttiin se ei sovi, mutta tämän kortin saaja on tarpeeksi räväkkä :)

keskiviikko 11. elokuuta 2010
Korallia ja rantahiekkaa
Kaipuu kauniille hiekkarannalle on kova, sitä helpottamaan yksi "rantakoru".
Korallit minulla on ollut jo jonkin aikaa, mutta nämä hiekanväriset kivet tuli kiitospussukan mukana. Joten ikävä kyllä kivien nimeä minulla ei ole. Pienemmissä neliöissä reikä kulkee poikittain, keskellä korua on pidempi "hiekkakivi". Osat hopeaa.

maanantai 9. elokuuta 2010
Lapsellista
Jostain syystä tuli kova hinku tehdä kortteja. Kummipojalla on ensi kuussa syntymäpäivät ja päätin käyttää tämän kortti-innostuksen hyväksi hänen korttiin. Ja kun kaikki ne paperit ja koristeet levittää tuohon keittiön pöydälle, on järkevää tehdä samalla kertaa useampi, noh tässä tapauksessa toinen. Ehkä tällä hempeälläkin kortille löytyy omistaja.
Niin ja lupaan jossain vaiheessa opetella myös kuvien rajausta
sunnuntai 8. elokuuta 2010
lauantai 7. elokuuta 2010
Ehkä minäkin...
Pitkään mietittyäni päätin minäkin aukaista blogin. Ulkoasu on vielä aivan kesken, siinä odotan toisen puoliskoni apua :)
Blogi toimikoon ikään kuin muistikirjana kaikille näille käsitöille, jotka ovat vieneet minut mukanaan. Eniten tällä hetkellä "Hennan Helmipajasta" (veljeäni lainaten) syntyy koruja. Makeanvedenhelmien ja erilaisten kivihelmien kanssa voisin viettää enemmän aikaa, kun minulla onkaan.
Kortteja valmistuu sen hetken tarpeeseen, välillä menee pitkäkin aika etten niitä tee. No, joulu lähestyy ja korttipajakin pääsee taas vauhtiin.
Ja uusinpana "aluevaltauksena" on ompelu. Ostin ihka oman ompelukoneen ja erään blogin innoittamana, äsken valmistui ensimmäinen pussukka. Niihin varmasti palaan vielä uudelleen kuvien kera.
Näin on polkaistu blogi käyntiin. Palaan asiaan myöhemmin kuvien ja toivottavasti jossain vaiheessa myös uudistuneen ulkoasun kera!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)