Tämä postaus ei sisällä askarteluja eikä helmeilyä. Ite tehtyä kuitenkin.
Myönnän, olen suhtautunut aikoinaan hieman epäillen käsvisruokaan. Ehkä kouluruokailun "jauhelihakastike" soijarouheesta on jäänyt kummittelemaan mieleen. Tiedän, että kasvisruoka voi olla erittäin maukasta ja aina kasvikset ovat kuuluneet isona osana ruokavalioon. Tarkoituksena onkin lisätä kasvisten syöntiä tai ehkä enemmänkin vähentää lihan kulutusta.
Uutena haasteena perheessämme on tehdä kerran viikossa kasvisruokaa. Kahden hengen taloudessa yhdestä kasvisruokapäivästä tulee usein kyllä kaksi, koska ruokaa jää melkein aina seuraavaksikin päiväksi.
Aluksi ajattelin tehdä täytettyjä kesäkurpitsoja mutta netissä ohjeita etsiessä kesäkurpitsat muuttuivat munakoisoiksi. Jossain sivuilla törmäsin sitten munakoisorulliin, joihin tuli täytteeksi pinaattia ja ricottaa. Omiin rulliin halusin meidän lempimakuja: mozzarellaa, basilikaa ja tomaattia. Mitään valmista reseptiä en käyttänyt, vaan muokkailin muista omantyylisen. Yritän tähän alle aukaista sitä.
Munakoisorullat tomaattikastikkeessa
Tomaattikastike:
2 sipulia
maun mukaan valkosipulia
öljyä
tomaatteja tai purkki paseerattua tomaattia
yrttejä
Munakoisorullat:
2-3 munakoisoa
mozzarellaa (me pidämme Riitan Herkun mozzarellasta)
parmesan-juustoa
tuoretta basilikaa
suolaa ja pippuria
Siivuta munakoisot pitkittäin noin 1/2 cm siivuiksi. Niin kuin kuvasta näkyy, se ei ole helppoa.
Ripottele siivujen päälle suolaa ja anna itkettyä hetken.
Tee tomaattikastike. Kuullota sipulit kattilassa ja kaada päälle paseerattu tomaatti. Jos käytät tuoreita tomaatteja, kalttaa ja pilko tomaatit kattilaan. Mausta haluamilla yrteillä ja jätä hautumaan kannen alle pienellä lämmöllä.
Pyyhi itkettyneet munakoisot talouspaperilla. Paista munakoisoviipaleita öljyssä hetken aikaa, näin munakoiso pehmentyy hieman ja rullaus on helpompaa. Parilapannuilla saat siivuihin kivan värin.
Jos haluat, laita tomaattikastikkeen joukkoon hieman tuoretta basilikaa ja kaada kastike laakeaan vuokaan. Aloita rullien teko. Laita munakoisoviipaleelle pala mozzarellaa, basilikan lehti, raastettua parmesan-juustoa ja hieman pippuria ja suolaa. Rullaa siivu ja laita vuokaan sauma alaspäin.
Täytä koko vuoka rullilla ja murenna loppu mozzarella rullien päälle. Raasta päälle vielä parmesan-juustoa ja laita uuniin 200 asteeseen noin 15-20 minuutiksi. Voit kääntää loppuajasta uunin hieman kovemmalle, jotta juusto saa väriä. Anna vetäytyä hetken aikaa ja nauti.