torstai 19. syyskuuta 2013

Jalkapallopoika

Lily of the Valleyn jalkapallopoika on pääosassa tässä kortissa. Tein kortin p*skarteluhaasteen reseptillä, jossa pyydettiin käyttämään 1 nappi, 2 haaraniittiä ja 3 paperia. Paperit on jämälaatikosta ja kuvan olen värittänyt Copiceilla ja derwentin vesivärikynillä. Kulmissa on valkoiset haaraniitit ja liimatkin vielä tursuaa napin alta :)

Syksyistä viikonlopun odottelua!






tiistai 3. syyskuuta 2013

Koukku ja kuteita


No niin, nyt pääsen vihdoin esittelemään uuden innostuksen kohteeni. Matonkuteita on näkynyt monessa eri blogissa ja etenkin erilaiset virkatut korit ovat innostaneet käsityöläisiä. Minäkin aloittelin oman motonkudevirkkuuni juuri sellaisella säilytyskorilla. Tosin se kori päätyi purkuun ja tämän maton tarpeiksi.

Ostin alkukesästä Molla Millsin Virkkuri-kirjan, koska halusin virkata meidän pieneen wc:hen maton. Mies ei kelpuuttanut pitsistä, vaan valkkasi kirjasta Hexagon-mallin. Joka oli tietenkin hieman haastavampi tehdä. Mutta miehen pienellä avustuksella saatiin ohje sellaiseen muotoon, että minäkin ymmärsin sen idean ja itse virkkaminenhan tapahtui sen jälkeen nopeasti. Seuraavaksi sitten taas niiden korien pariin. Olisi tuossa kirjassa pari aika kivaa laukunkin ohjetta..