sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Pussukka vol.2

Taisi pitkä hiihtolenkki ihanassa auringonpaisteessa antaa sen verran voimia, että sain kaivettua ompelukoneen esille. Valmistui vihdoin ja viimein pussukka tai itse asiassa penaali siskolle.

Kangaskauppojen ja tavaratalojen alelaarit on parhaita paikkoja "jämäkankaiden" ostoon. Tämänkin penaalin kangas taisi irrota 3 eurolla tuollaisesta laarista ja kyllähän siitä tekisi vielä monen monta pussukkaa.

Ei vieläkään täydellistä jälkeä, mutta kyllä tämä versio on jo parempi kuin edeltäjänsä. Harjoittelua lisää siis!


keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Tärkeä hääkortti

Hitsin hitsi, kun ei tänne ehdi edes saada tuotoksia esille. Tai no, ei ehdi tekemäänkään mitään.
Kiva, että täällä jaksaa joku silti käydä välillä kurkkimassa.

Minulla on tämä yksi hääparille sopiva leima, joten väkisinkin kaikista hääkorteista tulee melko samantyylisiä. Mutta laitan tämän nyt esille jo senkin takia, että tämä on tärkeä kortti. Tämä meni isoveljelleni ja hänen vaimolleen, kaverilleni. Kälykö hän nyt on? He onnelliset ovat tällä hetkellä ansaitulla häämatkalla toisella puolen maapalloa. Kuitenkin vielä kerran, onnea ja halauksia!