sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Juhlaan

Viikonloppuna oli toiset aiemmin mainitsemista hääjuhlista. Ja ihanat juhlat olikin.
Tajusin torstai-iltana, että asustani puuttuu korut. Ajatuksen tasolla olin onneksi ne jo suunnitellut ja helmetkin valmiiksi tilannut, joten jäljelle ei jäänyt kuin korujen kokoaminen.

Asussani oli tummanharmaata, hopeaa sekä valkoista ja halusin ranteeseen ja korviin samoja sävyjä. Ihanat pyriitit kaipasivat rinnalleen hopeaa ja päädyin punomaan tuolla aiemmin esittelemääni ketjua myös omaan ranteeseen. Korviksissa on samoja pyriittirondelleja.

Rannekorusta tuli juuri sellainen mitä olin ajatellut ja sain vihdoin itsellekin hopeaketjun. Näitä tulee niin helposti muille tehtyä, mutta itselle ei. Tätä en tule kenellekään antamaan, siitä tuli yksi suosikeistani.





maanantai 10. syyskuuta 2012

Joko saa aloittaa?

Joo, tiedetään, nyt on VASTA syyskuu. Mutta muut kortteilijat varmasti myös ymmärtävät, että näitä joulukortteja on aloitettava näpertämään ajoissa.

En voinut vastustaa näitä Lily of the Valleyn jouluisia leimoja, vaan ostin jo pari. Etten vain jää ilman. Varsinkin tuo tyttöleima on minusta hurjan kaunis. Ja tuolla "jouluköynnös"-leimalla saa taas hyvinkin erityylisiä kortteja aikaan. Paperit on samalta valmistajalta.

Tein tänään kauan haaveilemani ostoksen, postissa pitäisi viimeistään ensi viikolla odottaa Cuttlebug-laite. Katsotaan milloin maltan palata taas korujen pariin, kun on päästävä tuota laitetta kyllä testaamaan.

Kaunista ja toivon mukaan aurinkoista viikkoa kaikille!



sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Ketjun punontaa

Pitkästä aikaa punoin yhden hopeaketjun. Olen punonut aiemmin yhden Oili-ketjun ja nilkkaketjun muinaisketjuna, sekä pari kuningasketjua. Itsellä ei ole mahdollisuutta sahailla lenkkejä, vaan ostan ne valmiina.

Ihastuin näihin röpölöisiksi valssattuihin lenkkeihin ja halusin niitä tähän lahjaksi menevään käsiketjuun. Tämä malli on sekoitus oilia ja muinaisketjua, malli omasta päästä. Tai voihan se olla, että tällaisellekin nimi löytyy, mutta mallia en katsonut mistään.

Tämä koru on kaveriporukaltamme lahja tuoreelle äidille, hyvälle ystävällemme. Pieni poika syntyi heinäkuussa ja tähän koruun haluttiin heinäkuun kiveä, rubiinia. Hopeaketju on kuitenkin monikäyttöisempi, joten päädyin lisäämään pienen punaisen rubiinin roikkumaan lukosta. Kuvaa ei tästä nyt ollutkaan. Sydämelliset onnittelut vielä kerran!