maanantai 29. marraskuuta 2010

Tik tak

Sain vihdoin tehtyä itselle kellokorun. Halusin kellon nimenomaan kaulaan, en ranteeseen.

Hopeakelloa en raaskinut ostaa, joten tässä tavoista poiketen muutkin osat hopeoitua.
Helmet samoja helmiäislasihelmiä kuin tuossa aiemmin. Antaisiko tämä enemmän aikaa kuin armoton rannekelloni?



keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Vintage joulua

Olen ihastellut muutamassa blogissa vintagekortteja. Mietin, että pitää vielä muutama ostos tehdä joulukortteihin, koska söpöt "lapselliset" joululeimani alkoi väsyttämään.

Viime joulun aikoihin innostuin kortteilusta ja kaivoin silloin ostamani paperit esille. Ja mitä sieltä löytyikään? Kauniita vintage-tyylisiä kuvia ja vaikka minkälaisia. Silloin muistan harmittelelleeni, että tuollaisia turhuuksia oli paperien joukkoon tungettu :) Niin se mieli muuttuu. Tässä pari versiota minun tyyliin.


tiistai 23. marraskuuta 2010

Helmiäislasia

Viikonloppu oli korujen suhteen tuottelias.

Siskoni oli viikonloppuna käymässä ja halusin tehdä hänelle käsikorun. Olin ostanut juuri aiemmin nämä 12 mm kauniit valkoiset helmiäislasihelmet. Kun koru oli valmis ja asettelin sitä kuvattavaksi, paljastui ikävä totuus näiden helmien laadusta. Helmihatut oli raapineet pinnan heti pahan näköiseksi. Noh, sisko otti korun kuitenkin arkikoruksi, eihän jäljet näy kuin lähemmin.

Mutta minä olin todella pettynyt. Miten teillä, onko käynyt vastaavaa? Kuulisin mielelläni kokemuksia, koska haluaisin helmiäislasihelmiä käyttää jatkossakin. Laadukkaita sellaisia.



Nämä korvakorut tein myös siskolleni. Hän tarvitsi pitkät tai hieman runsaammat korvikset, joissa olisi sinistä. Näissäkin on helmiäislasihelmet (parempilaatuiset kuin yllä) ja hopeaa. Runsaita en osannut tehdä, hieman pidemmät nämä on. Runsaiden korvakorujen harjoittelu jatkukoon :)

torstai 11. marraskuuta 2010

Jo joutui joulu...

No ei nyt ihan vielä, mutta kiirehän tässä tulee! Tämän vuoden ensimmäisellä joulukortilla osalllistun samalla  P*skarteluhaasteeseen, jossa täytyi käyttää niittejä ja nappeja. Minun niittini on tässä kortissa haaraniittejä, lumihiutaleen ja tekstin yhteydessä.


Odotan kuin kuuta nousevaa uusia Copic-tusseja. En ole yhtään tyytyväinen väritysjälkeen akvarelliväreilläni. Toki harjoittelulla jälki varmaan parantuu.

torstai 4. marraskuuta 2010

Lasia

Vaikka rakennusfysiikka yritti kovasti huudella, helmet huusivat kovempaa :)
Aloittelin avainnauhaa työavaimille, mutta kieputusten kanssa loppui kärsivällisyys.

Mieluiten teen käsikoruja. Jotenkin niiden sommittelu on helpointa ja pidän myös itse mieluiten juuri käsikoruja arkena. Koruissa voi olla hieman enemmänkin väriä, kun vaatteissa ne on hillytympiä.

Tässä korussa on pääosassa kauniit lasihelmet. Välissä kahdenvärisiä makeanvedenhelmiä, hopeaa ja lukossa riippuu Swarovskin sydän.




maanantai 1. marraskuuta 2010

Tauon jälkeen

Blogissa on ollut melko hiljaista, lomamatkan takia.


Reissusta oli myös tarkoitus tarkistaa helmivalikoima, mutta se sitten jäi. Jotain koruihin liittyvää tulee tähänkin postaukseen, vaikkakaan se ei kuulu sarjaan "tein ite". Tämän makeanvedenhelminauhan sain matkaani armottoman tinkimisen jälkeen. Helmet noin 10-millisiä, sidottuna helmisilkkiin.



Seuraavassa postauksessa palataan asiaan!