sunnuntai 26. syyskuuta 2010

"Avainnauha" vol. 2

Koska opiskelen työn ohessa, en voi kovinkaan usein sanoa "tein ite". Tuotoksia syntyy siis harvemmin, kun haluaisin. Tämän takia esittelen melkein samanlaisen korun kuin tuossa aiemmin, ihan vain siitä ilosta, että ehdin jotain tekemään.

Koska edellinen "avainnauha" pääsi jo parempaan kotiin, piti minun tehdä uusi itselle. Viimeksi minulla ei ollut hopeaketjua varastossa, mutta nyt kun sain sitä tilattua, päätin kokeilla sitä tähän versioon.

Olen äärettömän huono kuvaamaan kaulakoruja. Tai en nyt mitään osaa kuvata aivan sillä tasolla, kun haluaisin, mutta nämä pitkät kaulakorut asettaa vielä kovemman haasteen. Näistä kuvista ei nyt varmaan ihan koko koru aukene, mutta toivottavasti edes hieman. Samalla idealla kun aiempi, melko pitkä, toispuoleinen ja pieni hopea-avain. Kivet onyksia ja osat hopeaa.


14 kommenttia:

  1. Sekä koru itsessään että kuvat ovat hienoja, hyvin saa kuvista selkoa korun luonteesta! :) Kerrassaan ihana koru kyllä!

    Se on kurjaa, kun ei ehdi tehdä niin paljon kuin haluaisi :( Itsekin tiedän tunteen. Kun on opiskelija ja kahden pienen lapsen äiti, niin sitä askarteluaikaa ei ihan kamalasti jää...

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon Sinikka!

    Sinulle nostan hattua! Mitä minä tässä kiireestä puhun, kun ei tarvitse huolehtia kuin itsestä (ja hieman miehestä :D) työn ja opiskelun ohella. Toivotaan kuitenkin, että jostain aikaa revitään myös käsitöille!

    VastaaPoista
  3. Voi miten upea koru!! Todella kaunis ja tyylikäs!! =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos SannaS mieltä lämmittävästä kommentista!

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä, että koru on kaunis ja tyylikäs! Hyvin kuvattukin vielä.

    On se, kun nuo opiskelut, työt, perheet yms. vie aikaa käsitöiltä ;D Mulla työt, koiruus ja mieskin vielä kilpailemassa ajan käytöstä =)

    VastaaPoista
  6. Tää on kaunis<3 tilaukseen, kiitos!!
    Iski muuten mullekin ihan kamala neulosmishimo, annoit eilen periksi ja ostin paksua harmaata lankaa. Tarkoitus olisi väsätä siitä semmoinen tuubikaulaliina (matkin sua :D )
    Mutta hyvältä taas näyttää!
    T. Sis

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja ajaton koru! Samaa täälläkin, tekisi mieli koruilla, mutta aikaa ei riitä kaiken opiskelujen ynnämuiden tärkeämpien asioiden ja menojen jälkeen. :/ Ne hetket jolloin aikaa jää, ovatkin sitten sitä tärkeämpiä. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon Paula kommentista!

    Sis, :D Näyttää siltä, että tuon oman tuubihuivin kanssa menee kevääseen :) Soitellaan!

    maria, kiitos! Se on totta, nautitaan niistä hetkistä, kun päästään itse asiaan :)

    VastaaPoista
  9. Tyylikäs! Hopea ja musta on upea yhdistelmä.

    VastaaPoista
  10. Kiitos paljon kommentistasi Hosuli!

    VastaaPoista
  11. Moi! Tosiaan musta onyks ja hopea ovat tyylikäs yhdistelmä! Muutenkin blogisi on oikea aarrearkku aloittelevan helmeilijän silmin. ja varmasti muutenkin :)
    psst. aloin lukijaksesi!
    -minde

    VastaaPoista
  12. Kiitos paljon kommentistasi Minde ja tervetuloa lukijaksi :)

    VastaaPoista
  13. Tulin vastavierailulle blogiisi ja löysin täältä ihania koruja :)
    Olet taitava !

    VastaaPoista
  14. Kiitos Kati, kylläpäs tuli hyvä mieli :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi!