torstai 24. toukokuuta 2012

Haaste ja tunnustus

Sain ensimmäisen tunnustukseni Paulalta, iso kiitos siitä. Tämä lämmitti kovasti mieltäni :)
Kiitä bloggaajaa jolta sait tunnustuksen.

Lisää the Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi.

Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.

Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta.

7 faktaa minusta:
1. Harrastan jalkapalloa
2. Olen harrastanut taekwondoa, tennistä, pianonsoittoa ja mitähän vielä.
3. Vielä lukiossa haaveilin valokuvaajan ammatista
4. Opiskelen työn ohessa y-amk tutkintoa
5. Matkustaminen on se juttu, mihin säästöt uppoaa
6. Kotiseutu, Etelä-Savo, on lempipaikkojani
7. Pidän hurjasti ruuanlaitosta

Ja tällaisen haasteen heitti minulle Outiriina, kiitos!

1. lempivuodenaikasi ja miksi?
Väitän pitäväni kaikista vuodenajoista, tosin syksy ja talvi saisi olla hieman lyhyempiä :)

2. mistä eläimestä pidät eniten ja miksi?
Lemmikkieläimiä minulla ei ole koskaan ollut, eikä ole varmaan tulossakaan, mutta eläimistä pidän kyllä. Olen enemmän koira, kuin kissaihminen, mutta ehkä tähän täytyy entisenä hevostyttönä vastata hevonen.
Kaunis eläin.

3. lempimusiikkisi?
Kylläpä olen tylsä, musiikkia kuuntelen laidasta laitaan. Työn ohessa jotain hieman rauhallisempaa, kuten Melody Gardot tai Ane Brun ja sitten ihan fiiliksen mukaan hevistä poppiin.

4. kesäsuunnitelmasi?
Ihana Pariisi kutsuu 1. hääpäivänä kesäkuussa ja heinäkuussa lomaillaan varmaan kotiseudulla Savossa veden äärellä.

5. to do -listalla ensimmäiset kolme?
Tehdä opinnäytetyötä, ommella pienen pienet verhot (ehkä tästä myöhemmin lisää) ja tehdä muutama kortti

6. punainen vai sininen?
Sininen!

7. musiikki vai urheilu?
Hitsi, tosi paha..ehkä urheillessa musiikkia :)

8. mitkä kolme juttua otat ehdottomasti mukaasi menit minne hyvänsä?
Rahapussi, kalenteri ja puhelin. No en nyt mihin tahansa, mökillä näistä ei montaa tarvita.

9. jos olisi ihan pakko seurata jompaa kumpaa, kumman valitsisit: viidakon tähtöset vai bg brother (onneksi oikeesti ei oo pakko seurata kumpaakaan)
Ehkä tuo Viidakon Tähteet, eikun tähtöset

10. suolaista vai makeaa?
Suolaista

11. kissa vai koira?
Koira

Haasteeseen kuuluu keksiä 11 kysymystä ja jakaa ne yhdelletoista mukavalle blogille.

Nämä molemmat haasteet on kiertäneet lukemissani blogeissa niin paljon, että en pistä näitä eteenpäin. Halukkaat voivat napata mukaansa :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi!