maanantai 28. toukokuuta 2012

Ylioppilaille

Kohta on taas aika onnitella ylioppilaita. Meillä ei ole yhtään valkolakkia juhlittavana, mutta työkavereille tein muutaman kortin. Yksi ehti lähteä jo eteenpäin ja en muistanut sitä kuvata, mutta tässä kaksi viimeisintä.

Molemmat on melko yksinkertaisia, käyvät sitten vaikka miespuolisellekin, kun ei ole liikaa koristuksia.
Ensimmäisessä kortissa olen käyttänyt lakissa ääriviivatarraa, jonka olen liimannut ensin valkoiselle paperille ja leikannut siitä irti. Toisessa kortissa lyyran kaveriksi halusin jotain muutakin kultaista, joten embossasin nuo kehykset kultaisella jauheella. Kuvat ei ole erikoisia ja niistä ei näy kolmiulotteisuus. Lakki ja alemman kortin teksti on kohotettu alustasta tarrapaloilla. Pitäisi vissiin ottaa aina pari kuvaa.

Seuraavaksi täytyykin ahkeroida rippi- ja hääkortteja.


4 kommenttia:

  1. Kivoja kortteja! Tekisi mieli itsekin kokeilla, mutta vähän hirvittää aloittaa taas uutta harrastusta ja alkaa keräämään materiaalia kortteja varten :) Tietää rahan menoa ja säilytystilan loppumista - jälleen kerran! :D

    VastaaPoista
  2. Oih, toi ylempi kortti on todella raikas! Kivoja:)

    VastaaPoista
  3. Miina, sehän se on, tavaraa tulee varsinkin tämän korttiharrastuksen kanssa haalittua ihan älyttömästi. Rahaa kuluu ja tilat loppuu :) Kiitos kommentista!

    Kiitos Katjuska :)

    Jeppula, kiva kun jätit kommenttia!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi!